Yhteystiedot

Ota yhteyttä yhteyshenkilöihin. Muiden asiantuntijoiden yhteystietoihin pääset sivun alalaidan linkistä.

Johtoryhmä

Saku Harjunpää

Saku Harjunpää

Sakulla on yli 30 vuoden kokemus kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntija- ja johtotehtävistä Suomen ykkösrivin toimistoista.  Vuonna 2016 hän ryhtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi, kun he Jouni Sirolan kanssa perustivat Valiorakennuttajat Oy:n sekä yritysyhteisö United Foundersin. Saku on intohimoinen uuden oppija ja suurimpana mielenkiinnon kohteena hänellä on modernin ajan johtaminen ja ihmisten jatkuvan kehittymisen tukeminen. Sakulla on ajatuksia ja ideoita, vaikka muille jakaa – siitä varmasti juontaakin juurensa kiinnostus tukea ja kasvattaa uusia yrityksiä. Tästä on Sakulle muodostunut työ ja intohimon kohde. Opiskelun ja luovan ideoinnin lisäksi Saku pelaa vapaa-ajallaan jääkiekkoa ja salibandyä sekä autoilee vanhoilla ja kauniilla autoilla yhdessä vaimonsa kanssa. Herkullinen ruoka ja juoma yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa kruunaa niin arjen kuin juhlan.

Antti Ollikainen

Antti Ollikainen

LVIA- ja energiasuunnittelu
040 524 5969
antti.ollikainen@takoi.fi

Antin urapolku on kulkenut suunnittelusta talotekniikkaurakoinnin kautta takaisin suunnitteluun ja pienistä toimistoista suurten yritysten ja sivutoimisen yrittäjyyden kautta kokopäiväiseksi yrittäjäksi vuonna 2017. Antti sai kipinän talotekniikasta aikanaan jo kesätöissä 15-vuotiaana. Antin uraan on mahtunut monenlaisia hankkeita aina putkiremonteista massiivisiin energiateollisuuden uudisprojekteihin ja toimitilojen modernisointihankkeisiin. Antilla on pitkä kokemus myyntityöstä ja hän omaakin hyvin laajamittaisen verkoston. Vapaa-ajalla Antti remontoi mökkiä ja kuuntelee musiikkia laidasta laitaan. Perhe, vaimo sekä erityisesti pienet lastenlapset ovat Antin mielestä parhaita asioita elämässä ja pitävät hänet yrittäjyyden lisäksi kiireisenä.

Jouni Sirola

Jouni Sirola

Rakennuttaminen ja valvonta
0400 2000 94
jouni.sirola@takoi.fi

Jounilla on jo noin 30 vuoden kokemus perinteisten ja kasvavien korjausrakentamisen yritysten leivissä. Uran alussa Jouni toimi työnjohtajana urakoitsijapuolella ja myöhemmin valvonta- sekä rakennuttamistehtävissä. Vuonna 2005 hän oli mukana perustamassa HSSR Oy -nimistä yritystä ja reilua vuosikymmentä myöhemmin yhdessä Saku Harjunpään kanssa Valiorakennuttajat Oy:tä ja yritysyhteisö United Founders Oy:tä. Jounin erityisosaamista on kiinteistöjen julkisivu- ja linjasaneeraushankkeet sekä rakennusteknisten töiden urakka-aikainen työmaavalvonta. Jouni on luonteeltaan rauhallinen ja jämäkkä ja hänen mielenkiintonsa kohteina ovat haastavat hankkeet, jossa eri osapuolien näkemyksistä ja toiveista on saatava muodostettua yhteinen hyvä lopputulos. Jounilla on jo aikuinen poika, mutta nykyään hän asuu avovaimonsa, tämän tyttären ja kahden rescue-koiransa kanssa. Jounin vapaa-aika kuluu koirien kanssa ulkoillessa ja kalastellen sekä kesäisin jalkapalloa pelaten. Lähellä sydäntä ovat myös moottoripyörät ja erikoisautot.

Timo Oja

Timo Oja

Rakennesuunnittelu
040 835 2553
timo.oja@takoi.fi

Timo oli pitkään eräässä suuressa tunnetussa suunnittelutoimistossa töissä. Silloista työpaikkaansa hän kuvailee ”unelmiensa työpaikaksi”. Hän ajatteli omaa yritystä perustaessaan, että haluaisi luoda vähintään yhtä hyvän paikan työskennellä. Oman yrityksen Timo perustikin 2016 ja hän kuvailee sitä yhdeksi elämänsä parhaaksi päätökseksi. Vapaa-ajallaan Timo nikkaroi ja yrittää parhaansa mukaan kunnostaa vanhoja kalusteita vaihtelevalla menestyksellä. Nikkaroinnin lisäksi Timo skeittaa, pyöräilee ja harrastaa golfia. Ja niin – onhan Timolla autotallissaan myös oma pienpanimo. Sen pienen ajan, mitä Timolla yritystoiminnan ja harrastuksien jälkeen jää, viettää hän perheensä sekä ystäviensä kanssa.

Pekka Lindeman

Pekka Lindeman

Pekalla on takana yli viisi vuotta kokopäiväisenä yrittäjänä. Ennen yrittäjyyttä hän toimi 20 vuotta eri suunnittelutoimistojen palveluksessa. Vuonna 2017 Pekka perusti oman yrityksensä Visioplan Sähkön, mikä on ollut hänen sanojen mukaan työuran paras päätös. Sähköalan työkokemusta Pekalta löytyy aina sähköasentajasta, vaativien kohteiden kuten sairaaloiden suunnittelusta oman sähkösuunnittelutoimiston pyörittämiseen. Sähköalan lisäksi Pekka on valmistunut muusikoksi, instrumenttinaan tietysti mikäpä muu kuin sähkökitara. Vaikka musiikkista ei tullut hänelle ammatti, soittelee hän kitaraan edelleen vapaa-ajallaan. Lisäksi Pekka tykkää matkustella perheensä kanssa tai ajella moottoripyörällänsä ympäri maailmaa.

Tarja Hellstén

Tarja Hellstén

Arkkitehtisuunnittelu
050 566 9989
tarja.hellsten@takoi.fi

Tarjan tie Takoille on kulkenut niin pienten kuin suurtenkin arkkitehtitoimistojen kautta. Ensimmäisessä työpaikassaan Tarja kouluttautui työn ohessa ensin rakennuspiirtäjäksi ja sen jälkeen rakennusarkkitehdiksi. Arkkitehdin ammatti on aina ollut se ensimmäinen vaihtoehto. Tarja on luonteeltaan rauhallinen ja tarkka. Tarja on pitkän työuran aikana kerännyt monipuolisen kokemuksen arkkitehtisuunnittelutehtävistä. Hän on ollut mukana monenlaisissa korjaushankkeissa suunnittelijana sekä pääsuunnittelijana. Tutuksi on tullut erilaiset suunnittelumallit sekä erilaiset uudishankkeet. Vapaa-aikaansa Tarja viettää läheistensä kanssa sekä mökkeillen. Tarjalle tärkeitä asioita elämässä ovat perhe, lapset ja koira sekä matkustaminen, uusiin kulttuureihin tutustuminen. Lisäksi hän tykkää tehdä erilaisia käsitöitä ja maalata.

Muut Takoin työntekijät löydät toimialasivuilta oheisten linkkien takaa:

Ota yhteyttä